7.12.2011

Biothermin kosteuttava naamio

Biothermiä on vuorossa enää kaksi kertaa; nyt, ja myöhemmin  vielä esittelyssä kasvoivoide. Viimeisiä siis viedään!

Naamion nimi on niin järjettömän pitkä: Aquasource Non stop - Emergency hydration mask oligo-thermal treatment. Huh!


Lupauksia tulee taas jonkin verran:


Pakkaus on saman tyylinen kuin muissakin sarjan tuotteissa, väri on hohtavan vaaleanpunainen ja tekstit, sekä korkki valkoisia. Purkin koko on 75 ml ja hinta noin 34 euroa.


Ohjeiden mukaan maski laitetaan puhdistetulle iholle yksi tai kaksi kertaa viikosaa. Kymmenen minuutin vaikuttamisen jälkeen loput aineet pyyhitään pois esim. vanulapun avulla. Usein naamioden käyttöä ohjeistetaan niin, että ylimääräisen aineen voi käytön jälkeen hieroa kasvoihin ja vasta sitten loput pyyhitään pois.  Näin minäkin tein ensimmäisellä kerralla, mutta lopputulos ei ollut kovin hyvä. Naamio on siitä outo, että se ei kuivu iholle, mutta jotenkin menee aivan kasaan, kun sitä yrittää hieroa ihoon. Myös vanulapulla pyyhinnän yhteydessä naamio käyttäytyy näin, mutta ei häiritsevän paljon.

Tuoksu on vahva, mutta ei sentään aivan niin voimakas ettei tätä pystyisi käyttämään. Koostumus on kermaisen paksu.

Laitan naamion aina yötä vasten. Nyt kun olen tätä säännöllisesti käyttänyt, niin minun on pakko todeta, että taidan saada tästä näppyjä. Ainakin minulla on sellainen olo, että aina tämän käytön jälkeen kasvot ovat paljon epäpuhtaammat... Kosteutuksen tämää hoitaa ihan kivasti, mutta odotin kyllä enemmän. Tuntuu, että kasvovoide ajaa aivan hyvin tämän asian. Varsinkin kun ottaa huomioon lisääntyneet näpyt, niin tämä ei ole omassa käytössäni rahan arvoinen, muilla voi toimiakin.


Inc-listaa en saa laitettua, sillä epähuomiossa heitin pahvipaketin ja pakkausselosteen roskikseen ja inc-lista oli siinä, eikä listaa ollut Biothermin nettisivuillakaan. Lähtin kyllä Biothermille sähköpostia asiasta, mutta vastauksessa on mennyt jonkin aikaa ja olen sen verran kärsimätön, etten jaksa odottaa enempää. Laitan sen tänne vaikka myöhemmin, mikäli saan joskus viestiini vastauksen. :)

+ Kosteuttaa ihan mukavasti
- Jos iho on todella kuiva, niin kosteutus ei ole riittävä
- Korkea hinta
- Vahva tuoksu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti