8.3.2012

Huulipunista

Puhutaanpa hetki huulipunista. 

Olen aina ajatellut, että huulipunat ovat kivoja, mutta eivät sovi minulle. Ne näyttivät aina hirmu tyylikkäiltä muilla, mutta en voinut kuvitellakaan, että itse käyttäisin niitä. Eräänä päivänä rohkaistuin, ja ostin ensimmäisen huulipunani, joka oli kaiken lisäksi kirkkaan punainen. Laitoin sitä rohkeasti huulille ja lähdin iltaa viettämään. Ja täytyy myöntää, että minulle ei tullut kertaakaan olo, että en voisi käyttää punaa, tai ettei se sopisi minulle. :) Sen jälkeen olen ollut todella innostunut huulipunista ja alkanut pikkuhiljaa kartuttamaan olematonta huulipunavarastoa. Ensimmäisen kerran jälkeen tajusin, että huulipunia voi käyttää, ne sopivat kaikille naisille, eivätkä missään tapauksessa näytä hölmöiltä huulilla! Minulla on sellainen mielikuva, että monet naiset ajattelevat samalla tavalla kuin minä, rohkeus ei riitä kokeilemaan huulipunia. Itselläni esteenä oli aina huuleni. Ajattelin, että ne ovat todella ohuet ja huulipuna vain korostaisi sitä ominaisuutta. Nyt olen pikku hiljaa herännyt todellisuuteen, että vaikka ne eivät edelleenkään muhkeat ole, niin eivät ne myöskään ole mitkään viivat. 

Tarinan tarkoituksena onkin kertoa niille arvon naisille, jotka eivät vielä huulipunaa käytä, että kannattaa ehdottomasti kerätä rohkeutta ja kokeilla! Jokaiselle löytyy oma sopiva sävynsä, ja vaihtoehtoja on lukemattomia! On kirkkaita, tummia, lämpimiä, viileitä, ruskeita, oransseja, punaisia ja luonnollisia sävyjä. Aivan kaikkea löytyy. Myös koostumuksia on erilaisia ja jokaiselle löytyy varmasti omaa mieltymystä lähellä oleva koostumus. Jos huulipunien viidakko tuntuu mahdottomalta, niin kannattaa kysyä rohkeasti apua myyjältä. Jos ajatus huulipunasta kuulostaa vieraalta, niin aloittaminen on helppoa luonnollisen sävyisestä huulipunasta, jossa on mukana kiiltoa tuomassa luonnollisuutta. Tällaisia ovat esimerkiksi Lumenen Wild Rose Kiiltopunat. Ne antavat suhteeessa enemmän kiiltoa kuin väriä ja luovat luonnollisen lopputuloksen.  

Mikä olisikaan naisellisempaa kuin täydellisesti punatut, houkuttelevat huulet? 

Herkullista naistenpäivää kaikille ihanille, upeille naisille! 


2 kommenttia:

  1. Huulipuna on pakollinen. Ja väreistä tosiaan löytyy, koostumuksia on joka makuun ja hintahaarukkaa sopivasti. Jos jokin väriperhe tuntuu kiinnostavalta mutta epävarmalta voi aina kauhoa alelaarista sen "perheen" punan ja testailla tykkäämistään. Huulipuna on minulle värikosmetiikassa juurikin se asusteen osassa oleva, sillä voi luoda vaikka minkälaista fiilistä. Jo pelkällä mineraalipohjalla, rajauksella, ripsarilla ja kunnon punahuulilla saa arkeen kivaa pin up-meininkiä eikä aikaa tuhraannu kiireisenäkään aamuna liiaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse olen huomannut saman, etä kun töihin tekee nopean meikin (en jaksa yleensä laittaa edes rajausta), mutta ilmettä piristää huulipunalla, niin koko naama näyttää ihan erilaiselta! Tulee heti jotenkin huolitellumman näköiseksi, ja skarpimmaksi. Huulipunalla pystyy terävöittämään lookin kyllä nopeasti. :)

      Poista